”Psykodraama on psykoterapiaa langenneille Jumalille”

J.L. Moreno, Psykodraman luoja

Psykodraaman tarina

Psykodraamalla on monta syntymätarinaa, yksi varhaisimmista liittyy J. L. Morenon lapsuusmuistoon leikistä kavereiden kanssa. Jacob halusi olla leikissä Jumala ja kiipesi korkealle jakkaralle. Jakkara heilahti kumoon, pikku- Jacob putosi lattialle, oli näin konkreettisesi pudonnut tai LANGENNUT JUMALA. Tämän muiston psykodraaman luoja Jacob Levy MORENO otti merkitsemään psykodraaman varhaisinta syntyhetkeä, siitä tuli sen ensimmäinen kehto.

Myöhemmin psykodramaalla on ollut monta kehtoa 1900- luvun alun Wienissä. Jokaisen kehdon äärellä on ollut kummina sama mies. J. L. Moreno on psykodraamalle sama kuin Freud psykoanalyysille. Teorioiden toteutukset muuttuvat ja rikastuvat vuosikymmenien myötä niin kuin tuleekin. Samalla syntysanat, KEHDOT ja PILARIT säilyttävät voimansa. Niistä tulee teorioiden ja faktojen rinnalle elävää mytologiaa, niiden tarinallinen pohjavire.

Psykodraaman pilareita ovat mm. LUOVUUS ja SPONTAANISUUS. Moreno synnytti omaa teoriaansa ensimmäisen maailmansodan kauhujen keskellä Wienissä ja pakolaisleireissä. Hän oli lääkäri ja teki työtään pitääkseen ihmisiä fyysisesti hengissä sodan keskellä. Samalla hän mietti, miten ihmisten mieli psysyisi riittävän terveenä, että sodan kauhuja enää tulisi keskuuteemme.  

Ihmisen suurin vihollinen Morenon mielestä onkin mielensisäinen. Syntyi uusi ydinsana: ROBOTISOITUMINEN, jota vastaan Moreno julisti sodan. Vastavoimaksi hän valitsi luovan teon ja sen käyttövoimaksi spontaanisuuden ylläpitämisen. Kun Darwinin mielestä ihmislajin eloonjääminen perustuu sopeutumiseen Moreno esitti, että se peurustuu luovuuteen.  

Aprillipäivänä 1.4.2921 lausuttiin Psykodraaman varsinaiset syntysanat. Moreno kuvasi luovuutta näin: Jumala on ainoa, joka pääsee jatkuvasti käsiksi luovaan energiaan. Ihminen on lähtöisin samasta energiasta, mutta maailmaan syntyessään kadottanut esteettömän kontaktin itsessään olevaan Luojaan. Lähtökohtaisesti olemme Langenneita Jumalia (Fallen Gods) ja nostaaksemme pystyyn tämän Langenneen Luojan sisällämme tarvitsemme spontaanisuus-terapiaa eli psykodraamaa. 

Maailmassa ihminen rakentuu koko elämänsä mittaisesti suhteissaan ulkomaailman ihmisiin ja ilmiöihin. Psykodraama on suhteiden terapiaa ja SUHTEET muodostavat siten yhden tärkeän pilarin. Mielensisäisiä suhteita tutkitaan psykodraamassa toiminnan ja näyttämöiden avulla, erilaisten ROOLIEN ollessa työkaluina.  

Mielen kuvien elävöittäminen

PSYKODRAAMASSA kunnioitetaan ihmisen omaa kokemusta elämästä ja tarinasta, jota hän kantaa sisällään. Näyttämökuvien kautta elävöitetään ja tutkitaan mielen kuvia ja ihmisen kantamaa tarinaa.  Näytetään ei näytellä, otetaan rooleja ja tutustutaan samalla itsen moniin puoliin. Esim. roolinvaihto-, kaksoisolento- ja peili-tekniikoiden avulla parannetaan yksilön itsetuntemusta sekä vahvistetaan minuutta. 

J. L. Morenon käänteentekevin oivallus on ROOLINVAIHTO. Ihminen ottaa roolinvaihdossa toisen näkökulman asettumalla konkreettisesti kohteena olevan asian, ilmiön tai ihmise rooliin. Mielen sisällä teemme näitä roolinvaihtoja jatkuvasti. Miettiessäsi, miten esim. ystäväsi tulee suhtautumaan asiaan, jonka haluaisit hänelle kertoa, asetut hänen rooliinsa. 

Psykodraamassa ei näytellä vaan näytetään

Kaiken terapian keskeisenä pyrkimyksenä on ohjata ihmistä uusien näkökulmien äärelle. Psykodraama laajentaa keskusteluterapian mallia ottamalla kehon ja avaruudellisen tilan mukaan tutkimusmatkalle itseen. Näyttämölle rakentuva ulkoinen tila on kuva mielemme sisäisestä tilasta. Astumme kehollisena olentona mielemme näyttämölle, tutkimme sitä ja teemme siellä tarpeellisia muutoksia. Muutos ulkoisessa käynnistää muutoksen sisäisessä.

Keho kantaa varhaista identiteettiämme ajalta ennen käsitteellistä ilmaisua; ruumis on ensimmäinen näkökulmamme maailmaan ja sen ilmiöihin. Ruumis asuttaa konkreettisesti avaruuudellisen tilan, ruumis myös syöttää aistikokemukset viestinä mielelle.

Ruumis on ensisijainen suhteemme itseen ja muihin. Kun avaamme kokemuksemme kehollisen aspektin niin se vaikuttaa kaikkiin minuutemme kerrostumiin. Psykodraama on vahva menetelmä juuri kokonaisvaltaisuudessaan ja tarvitsee menetelmiin koulutetun psykodraamaohjaajan toteutuakseen turvallisesti.

Erityisesti traumatyöskentelyyn psykodraama on eräs parhaista menetelmistä. Traumatutkimuksen yksi suurista auktoriteeteista Bessel van der Kolk (psykiatri, tutkija, kirjailija) sanoo jopa, ettei tiedä parempaa traumojen hoidon menetelmää kuin psykodraama. Traumakokemus jää aina kehoon ja ilman kehon ottamista mukaan terapiaan ei traumaa pureta. Kaikki traumaterapiaksi nimetyt menetelmät toimivat tämän lähtökohdan mukaisesti.

Ryhmän läsnäolo

Ryhmämuotoisessa psykodraamassa näyttämötyöskentelyn ja roolinvaihdon vaikuttavuutta tukee myös ryhmän läsnäolo. Ryhmäläiset ottavat vastarooleja ja ovat apuhenkilöinä päähenkilön näyttämöllä. Ryhmä on todistajana ”tässä ja nyt” tapahtuvalle muutosmatkalle. Yksilöterapiassa todistajan roolin ottaa terapeutti. Uusi minuus konkretisoituu vasta kun maailma alkaa ottaa sen todesta. Muutos vaatii aina tarkistuspisteen todellisuudessa.

Kun terapiatyöskentely alkaa kantaa hedelmää niin psykodraamanäyttämön mielikuvittelusta ja kokeilusta on tullut totta todellisessa elämässä. Samalla oma näkökulmani ei olekaan enää niin itsestään selvästi ainoa oikea. Mielen lisääntyvä joustavuus on yksi psykodraaman keskeisistä tavoitteista.

Roolinvaihto on luova hyppy, riskinotto ryhmän muiden jäsenten osallistuessa tähän mielen jännitysnäytelmään – ei suinkaan ulkopuolisina vaan itsekin osallisina samaan tarinaan. Voimme oppia tavan kohdata luovasti ja riskejä pelkäämättä oman elämämme haasteita ensin terapiatilan turvallisessa ilmapiirissä. Sen jälkeen on helpompi viedä uusi tapamme olla maailmaan ja ihmissuhteisiimme siellä.